Mitä tarkoittaa eteeristen öljyjen valoherkkyys? Käymme tässä postauksessa läpi syyt valoherkkyydelle ja sen mitä sinun tulee tietää käyttääksesi valoherkkiä eteerisiä öljyjä turvallisesti.
Valoherkistymistä voi esiintyä, kun tietyt eteeristen öljyjen ainesosat (luonnolliset kemikaalit), erityisesti furokumariinit (FC), reagoivat altistuessaan ultraviolettivalolle. Valoherkistymisen seurauksena iho alkaa punoittaa ja iholle voi syntyä myös palovammoja. Tästä syystä on erityisen tärkeää tietää, mitkä eteeriset öljyt ovat valoherkkiä. Tälläisia öljyjä ei tule käyttää iholla, kun oleillaan auringossa tai solariumissa.
Huomioitavaa kuitenkin on, että valoherkkyys riskiä ei ole, jos öljyä on tuotteessa, joka pestään iholta pois. Esimerkiksi shampoot ja suihkugeelit ovat tällaisia tuotteita. Eteeriset öljyt voivat kuitenkin tarttua ihoon, jos niitä käytetään saunassa tai höyryhengityksessä. Vaaraa ei myöskään ole, jos iho, jolle öljyt levitetään, peitetään siten, että UV-säteet eivät pääse niihin. Jos iholla on käytetty tuotteita, jotka sisältävät valoherkkiä eteerisiä öljyjä, niin uv-säteilyä tulisi välttää 48 tunnin ajan.
Alla vielä listaukset valoherkistä eteerisistä öljyistä. (Listaukset eivät välttämättä sisällä kaikkia eteerisiä öljyjä.) Huomioitavaa on myös, että eteerisen öljyn valmistusmenetelmä saattaa vaikuttaa valoherkkyyteen. Esimerkiksi kaikki sitrusöljyt eivät ole valoherkkiä, sillä furokumariinit ovat suhteellisen haihtumattomia molekyylejä ja täten kylmäpuristetut öljyt yleensä ovat valoherkkiä, mutta höyrytislatut eivät.
Nämä eteeriset öljyt ovat valoherkkiä
- Angelica Root
- Bergamot (Kylmäpuristettu)
- Bitter Orange (Hapan appelsiini) (kylmäpuristettu)
- Cumin (Kumina)
- Fig Leaf Absolute (Viikunan lehti absoluutti)
- Grapefruit (Greippi) (kylmäpuristettu)
- Lemon (Sitruuna)(kylmäpuristettu)
- Lime (kylmäpuristettu)
- Mandarin Leaf (Mandariinin lehti)
- Opopanax
- Rue
- Tagetes
Nämä öljyt saattavat olla valoherkkiä
- Clementine (Klementiini)(kylmäpuristettu)
- Combava Fruit
- Skimmia
- Angelica Root Absolute
- Angelica Root CO2
- Celery Leaf (Sellerin lehti)
- Celery Seed Absolute (Sellerin lehti absoluutti)
- Cumin Seed Absolute (Kuminan siemen absoluutti)
- Cumin Seed CO2
- Khella
- Lovage Leaf
- Parsnip (Palsternakka)
Sitrus öljyt, jotka eivät ole valoherkkiä
- Bergamot FCF (Tästä öljystä on poistettu valoherkkyyttä aiheuttavat molekyylit; Bergaptene/Furanocoumarins)
- Bergamot (höyrytislattu)
- Blood Orange (Veriappelsiini)(kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Sitruuna (Höyrytislattu)
- Lime (höyrytislattu)
- Mandarin (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Sweet Orange (appelsiini) (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Petitgrain (Pomeranssi)
- Satsuma (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Tangelo (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Tangerine (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
- Yuzu Oil (kylmäpuristettu tai höyrytislattu)
Verkkokaupassamme valoherkkyys on merkitty myös kyseisten öljyjen tuoteteksteihin. Eteeriset öljymme löydät täältä.
Seuraa meitä myös somessa, niin et jää tulevista postauksista paitsi!